LEPOLA FARMI

Lepola Farmi on omavaraisuuteen pyrkivä ja perinteitä vaaliva maalaistalo, jossa toimii kotieläinpiha, aittakahvila sekä tilapuoti.

Farmin toiminta on alkanut kesällä 2023, joten vielä omavaraisuus on hyvin pientä, mutta askeleita siihen suuntaan on otettu jo ensimmäisenkin kesän aikana rakentamalla kasvihuone ja kasvimaata. Tulevaisuuden ajatuksena on, että kahvilan tarjottavat olisi valmistettu mahdollisimman pitkälti Farmilla tuotetuista elintarvikkeista. Jospa joskus tilapuodista olisi saatavilla myös Farmilla omasta maidosta valmistettuja juustoja. 

Farmia pyörittää Kirsti-emäntä ja Matti-isäntä, sekä heidän elämän keskipisteet, koko ajan hurjaa vauhtia kasvava pikkuemäntä, Aino ja pikkuisäntä Aarne.  

Farmi on avoinna ympäri vuoden. Siellä järjestetään erilaisia tapahtumia normaalin päivätoiminnan ohessa. Tapahtumista tiedotetaan somekanavilla ja verkkosivuilla.

Lepola Farmi sijaitsee Viitasaarella, Huopanankoskella. Lepolantie 97.

Farmin elämää voit seurata myös emännän pitämästä blogista.


KOTIELÄINPIHA

Kotieläinpiha sijaitsee piha-alueella aittakahvilan lähistöllä. Kotieläinpihalla on tällä hetkellä kanoja, kaneja, lampaita, vuohia, sikoja, kalkkunoita sekä muutama lapinlehmä.

Kanat kulkevat kesällä normaalisti osittain pihalla vapaana ja osin aidassa.

Lampaat ja vuohet ovat kesällä laitumella. Laidun on välittömästi pihan lähellä, joten kävelymatkaa ei juuri tule. Lampaat ja vuohet ovat kovin seurallisia ja pitävät rapsutuksista. Aidan raosta pääsee niitä rapsuttelemaan. Lampaille ja vuohille voi tarjota pihasta löytyvää heinää, voikukanlehtiä tai horsmia. 

Lampaita meillä on tällä hetkellä viisi aikuista uuhta, pässi, sekä mahdollisesti pieniä karitsoita.

Vuohia on kaksi aikuista kuttua, ja pukki. Vuohilla on sarvet, mutta he ovat isoa pukkia lukuunottamatta hyvin hellyydenkipeitä ja ihmisystävällisiä. Pukki on myös kiltti, mutta hyvin varovainen ihmisten seurassa ja seuraa mieluummin tilannetta vähän etäältä.

Eläimiin voit tutustua lisää klikkaamalla linkkiä.

KAHVILA

Aittakahvila sijaistee nimensä mukaisesti vanhassa vilja-aitassa. Kahvila on tilava, mutta hämyinen sillä siellä on haluttu säilyttää mahdollisuuksien mukaan alkuperäinen tunnelma. Kahvilan kalustus on kaikki vanhaa ja käytettyä  ja siksi samalla kahvila toimii myös pienimuotoisena kotimuseona.

Kaikki kahvilassa tarjottavat tuotteet leivotaan kotileipomossa aamulla ennen kahvilan avautumista. Leivonnassa hyödynnetään kesäisin satokauden tuotteita.

Erityisruokavalioista tarjolla on myös gluteeniton ja maidoton vaihtoehto. Jotta tuotteen puhtaudesta voidaan varmistua, valmistetaan tuotteet aina eri aikaan kuin normaalit tuotteet, joten gluteeniton/maidoton vaihtoehto on saatavilla kysyttäessä, jolloin se sulatetaan pakkasesta ja tarjotaan lämpimänä. 

Pihalla on asiakkaiden käytettävissä huussi (kompostoiva käymälä), johon mahtuu lastenrattaiden kanssa tai pyörätuolilla. Mikäli tarvitset apua liikkumiseen kotieläinpihan tai kahvilan alueella, pyydäthän sitä rohkeasti meiltä. 


AUKIOLOAJAT JA HINNASTO

Aukioloajat:

Heinäkuussa 

 Torstaista-lauantaihin kello 12-16

2.7.-4.7.

9-11.7. (suljettu)
16.-18.7.

23.-25.7. 


Hinnasto kotieläinpiha:

Lapset 4€ (2-16v)

Aikuiset 7€

Perhelippu 2 aikuista ja 2 lasta 20€

Kahvilaan ei pääsymaksua.



OHJEITA ASIAKKAILLE

Pysäköinti tapahtuu merkityillä paikoilla. Pihaan ei saa ajaa, kuin invakortilla. Näin piha voidaan rauhoittaa jalankulkijoille ja leikkiville lapsille.

Kotieläinpihan alueelle ei voi tuoda koiria tai muita lemmikkieläimiä. Meidän eläimet eivät ole tottuneita koiriin ja voivat säikähtää koiria.

Koiran voi jättää käynnin ajaksi tien vieressä oleviin puihin kiinni. Tulossa on samaan paikkaan asiakkaiden koirille häkki. Vettä koiralle voi pyytää kahvilasta.